”Ei ystävää se saata löytää, minne toiset menneet on”, eli herrakas erä Virkkalaa

Rakas lukija, 

"ja taas syntyi kesän juhlapäivä kaunis"! 

Näiden Aleskis Stenvallin ikimuistoisten suviyösanojen saattelemana aloittelen tämänkertaisen postaukseni.

Minä ketku se olen antanut "ajan aimoannoksellisen" ryöpytä siitä, kun viimeksi olen nakutellut nuolenpäitä virtuaaliseen savitauluuni, vaan "täältä Baabelin virroilta" Anttilan ikiaikaisen tilan porstualta käsin saan nyt viimein rinta rottingilla julistaa kaikille rakastetuille seuraajilleni, että "Hoi, Sie siell' verkon toisess' laidass': uuven tekstin aik' on koittan't"!

Mitä minulle sitten kuuluu? "Tuuppareita" seuraaville ei mediahiljaisuuttani oikeastaan ole ollutkaan, vaan Ekku on niittänyt mainetta usein jopa ensimmäisenä tai vähintäänkin verrattoman mieleenpainuvana kommentaattorina, eikä minua "ukonköhjää" ole tarvinnut kahdesti huudella myöskään erinäisten live-lähetysten "tsätti-iltamiin".

Siviilielämässäkin on eläkemiehellä riittänyt tuisketta ja tuhinaa, kun täällä tilalla ovat ensin kevät- ja sitten kesäpuuhat pitäneet mieskoplamme kiireisinä, ja onpas vain "vaarintapaiselle" usutettu hommaa myös lastenhoidon saralla, kun tuon Hannu-pahaisen jälkikasvu on täällä juuriaan työntänyt ikiaikaisen sukumaan humukseen ja siinä sivussa teettänyt minulla "pellonpekolla" askaretta ja miksei vähän leikittämistäkin. 

Vaan pitemmittä "hourailuitta": asiaan. Maanmainio tuuppari Villon se tuossa toimeksiantonaan pyysi Ekku-setää kertomaan jotakin hänellekin kovin rakkaaksi muodostuneesta Virkkalasta, jota kukaan itseään kunnioittava virkkalalainen ei edelleenkään laske ”laiskanpulskeaan” Lohjaan kuuluvaksi. Minä se en Virkkalassa sinällään ole koskaan saanut kunniaa asustaa, vaan kyllä se Eskonkin jalka on muutamaan otteeseen astellut perinteikkään pitäjän soraista kamaraa, ja tästä olisi nyt tarkoitus "muistoinen muutamainen" jakaa Teille tiedonjanoisille!

Eläväisen tunnun ja muistojen virkistämisen aikaansaamiseksi ja hyväksi läksimmekin Hannun ja Vekun kanssa lauantaiaamuna halki Suomemme salojen aina taivaanrannassa hohkavaan Virkkalaan saakka! Eno se olisi tahtonut kaahata Hallaskarin pihaan komeasti "Verrarilla", vaan Hannun kanssa toppuuttelimme, että mitähän siitäkin olisi sanottu, kun kuitenkin kohteena oli ”vain Virkkala". Niin valikoitui kulkupeliksi "bemarikarina" tunnetun Hannun huomattavasti kansanomaisempi ajopeli.

Myös "sukupolvi tset" on tervetullut Virkkalaan.

                        

Muodikasta ilmausta "tulokulma" käyttääkseni olen tässä muistelossa sellaiseksi valinnut kaksi omaa elämääni koskettanutta "velikultaa", joita ilman Virkkalaa olisi varsin vaikea edes kuvitella. Nämä "miehenköllyt" ovat Petter Forsström eli Kalkki-Petteri, joskin isälleni hän oli aina Kalk'-Petri sekä Rosenlewin Arvi eli "jätkäin jöllyssä" Ruusarvi. Molemmat herroista olivat henkiluonteeltaan sellaisia, että jos olisivat onnistuneet ulottamaan miehellisyyttään sykkivän elinlankansa näille ajankorville saakka, olisivat vuorenvarmasti toimineet niin sanottuina ”aitoina tubettajina”. Kalk’-Petriä ja Ruusarvia voidaankin perustellusti pitää eräänlaisina ”posthumooisina” kunniajäseninä sille tiiviskudonnaiselle yhteisölle, jonka kantavia pilareita ovat Herra Kuvis, Teppo, Villon ja Karvainen setämies.

Kalk'-Petri oli sellainen mies, jollaisia ei tänä aikana löydy.

               

Kalk'-Petri oli perinyt mummonsa puolelta mustalaisveren ja sen johdosta oli hänellä käpyrauhasensa kätköissä yhtäältä neuvokas, toisaalta levottomuuteen taipuvainen sielu. Eloisat silmät vilkkuivat aina uusia ideoita pursuten, ja kerrotaan kulkevaisen miehen käyneen Herlinin Pekan kanssa Lontoossa asti ihan vain teettämässä itselleen lakeerinahkaiset ratsastussaappaat. Kalk'-Petrin elämää organiseerasivat askeettisen kieltäymykselliset raittiusjaksot, joiden päätteeksi koittivat aina intensiteetiltään vastaavat perioodit "armotonta juomista". Olipas miehellä alkuaan ollut tarkoitus alkaa peräti olutmestariksi, jota tointa hän opetteli aina Saksanmaalla saakka.

Juuri saksalaisyhteydet lähensivät häntä isääni, jonka suku oli Baijerista lähtöisin, ja mahtavuuttaan hohkava Petri tuli tutuksi minun lapsuuteni Tölikan matalassa majassa, jossa hän tapasi isääni vanhoja muistellen, omaa murtavaa saksaansa möristen. ”Reissulassena” tunnetun Petrin käynnit olivat aina ilojuhlaa meille köyhille, ja eteiseen ilmestyivät kuin itsestään paperikassilliset suunnattomia tuliaisia. Näin koittivat "kolleille" oikeat kissanpäivät, kun Enon kanssa saimme maistaa aina Amerikasta asti tuotuja herkkuja!

        Legendan mukaan on tämä matkalaukku kulkenut Kalk'-Petrin reissuissa,       vaan "tiedäpä häntä".

            

Isälleni Petri oli tullut tutuksi sodan aikana, kun hän radankorjaajana sai erikoistehtäväkseen välittää Kalkki-Petterin tehtaalle yhden parin ilmatorjuntatykkejä. Sodan jälkeen Rautatiehallituksessa jatkaessaan isä sai Kalk'-Petrin pyynnöstä rahdata evakoille asutus- ja elintarpeita, ja tehtaasta muodostuikin monelle idästä tulleelle myös ensimmäinen työpaikka Suomen puolella. Virkkalalaiset muistavat Petrin aivan oikein suurena hyväntekijänä, ja voin vannoa hänen paksun nahkansa alla pamppailleen sydänjuuriaan myöten isänmaallinen lihamöhkäle!

Näkymä Forsströmien talon raunioilta Kalkki-Petterin tehtaalle.

            

Kalkki-Petterin tehtaaseen liittyy myös Ruusarvi, johon sattuman kautta tutustuimme Vekun kanssa vapun jälkeen joskus seitsemänkymmentäluvun alkupuolella. Olimme tuttuun tapaamme hakemassa Alkosta "päivänputelia", kun huomiomme kiinnittyi kassalla mesoavaan valtavaan ukonröhjään, jolla oli jonkinlainen väärinkäsitys virkailijan kanssa. Seurasimme äijää ulos ja ryyppyä tarjoten solmimme keskusteluyhteyden.

Kävi ilmi, että Arvi oli ajanut vanhalla Nymannillaan Helsingin kantakaupunkiin aina Virkkalasta asti, tyhjiä pulloja palauttamaan. Jostakin syystä hänellä oli tapana polkea pulloreissuillaan puoli Uuttamaata, vaikka "Pitkäripainen" olisi löytynyt lähempääkin Lohjalta. Minä se tunsin lämpimässä iltapäivässä hieman sääliä näin uutteraa miestä kohtaan ja taivuttelin Enon auton hakuun.

Ja niin sitä viiletettiin ennen pitkää kohti Vanhaa Turuntietä kuorma-auton hytissä, lavalla Arvi pyörineen jäyhän kivikasvoisena möllöttäen. Mörkö sai meiltä kyydin Pähkinäniemen risteykseen, ja tulipa siinä veljenkättä paiskatessa luvattua mennä äijää vähän auttelemaan tehtaalle, kun oli kuulemma hiilenajossa tuolloin miesvajetta. Siihen aikaan ei tarvinnut kenenkään riekkua huuteskella "räkäposkella", että "Mene töihin!", kun kaltaisemme kadunsällitkin saivat päiväpalkkaa vastaan hommaa kuin hommaa tehtailta ja satamista.

Aamulla oli meillä sitten kunnia Kalkki-Petterissä todistaa, kun hiilimontun pohjalta nousi teatraalisen uljaasti valtava noenmusta miehenjölli. Arvi se oli "karvainen kuin apina" taikka viidakossaan möröttävä gorilla, ja hänelläpä olikin erikoinen maneeri keinutella päätään kaiken aikaa sivulta toiselle. Väitettiin, että tämä oli jäänyt hänelle päälle aikana, jolloin Arvi oli ollut liukuhihnahommissa. Toisten mukaan liike oli peräisin jo ensirääkäisystä, kun hän vastasyntyneenä arvuutteli, kumpi samannnäköisistä rumiluksista oli isä ja kumpi äiti. Kolmannen version mukaan oli mies aiemman nyrkkeilyuransa aikana saanut kerran jos toisenkin "yhden osuman liikaa". Perusluonteeltaan oli Arvi harvasanainen herra, "tekijämies", kuten noina aikoina "ruukattiin" kutsua.

Arvin muisti oli nimien suhteen "partaveitsen terävä", vaan lempiharrastuksensa tupakoimisen osalta tarvitsi järjestystä rakastava ukko muistuttelua. Siksipä hän asetteli aina montun laidalle Työmiehet tarkkaan riviin tunneittain, ettei vain kiusallisesti unohtaisi röyhyttää päivittäisiä "kepakoitaan" ennalta säädetyn mukaisesti.

Nuukuudestaan ja heikosta laskupäästään tunnettua Arvia tehtaan pojat ilkeillä kiusasivat asettamalla tämän ylitsepääsemättömien aivopähkinöiden eteen pudottelemalla pikeen kastettuja kahdenymmenen pennin kolikoita palautuspulloihin, joiden suhteen Arvi joutui sitten "pähkäilemään" oliko kannattavampaa palauttaa Alkoon arvokas pullo kolikkoineen vai rikkoa se aarteen saamisen toivossa. Vielä valoivat "hyväkkäät" bitumiin kolikoita, ja Arvi niitä sitten taltan kanssa nakuttamaan esiin. 

"Tarkan markan mieskin" salli itselleen sentään helpotusta tilipäivänä, jolloin Arvi saatettiin tavata asioimasta Kässän talon takana tuolloin vielä toimineessa kioskissa. Siellä sai myyjäneiti säännöllisesti punastella, kun käteen iskettiin "harakanvarpailla" kirjailtu lista eri merkkisiä "miestenlehtiä", joiden ilmestymisaikatauluja tiedusteltiin "toiveikas kiilto silmissä". Muuten niin jäyhän miehen maltti petti usein jo kotimatkalla, ja Arvi saattoi potkaista pyöränsä tienvarteen ja intoutua puun alle "lukuhommiin".

Arvi oli Kalk'-Petrin tavoin suuri järjestyksen ystävä ja pysytteli leijonan osan vuotta "kuivin suin". Kuitenkin oli työväenliikkeen mies etenkin vappuna jos kohta myös juhannuksena ja jouluna "varsinainen juomari", ja tapana ja tavoitteena oli aina ryypätä jo ennen kello seitsemää "taju kanveisiin". Tehtaan pojat saivatkin todistaa Arvin sammuneen milloin pää vessanpyttyyn, milloin eräänlaisena suunnattoman suurena ja rumana sikiönä hiilimontun pohjalle, ja kerrotaanpa kerran lumihangesta pilkistäneen pelkät koon 50 jalat. Tarinan mukaan piti Lohjan poliisista kutsua neljä miestä raahaamaan jättiläismäisen ruhonsa tiedottomaan tilaan nestetyttänyttä Arvia, jottei ukko olisi jäätynyt ”kertalaakista” kuoliaaksi.

Sen sijaan me "poijjaat" saavuimme sunnuntaiehtoona takaisin tänne Köpin vuoren lämpöisille kukkakummuille, ja olipas vain eri iloista ja huikaisevan haikeaakin muistella jo Herran aikaa sitten manan majoille maatuneita virkkalalaisia. Onneksi on Niilon väittämästä poiketen sentään vielä "kesää jäljellä", ja ehkä saamme jo alkaneessa kuussa höristellä korviamme, kun Hyvinkään Vantakorventieltä leijata kantautuu tänne takametsienkin taa rytmikuplettein riemastuttava sointi!

Oikein kaunista, lämmintä, tunnelmaista ja "sopivasti kosteaa" suvea kaikille lukijoillenI!

-E.K.

Jälkikirjoitus: minä "telkänpönttö" se olen luvannut Teille jo aikaa sitten päivityksiä aiheesta ellen toisestakin, Los Angelesin ja New Yorkin matkoistani myyttiseen Leevi Melamieheen, ja lupailenpas oikein "mieskunnialla" jatkossa hieman useammin ilmoittaa itsestäni myös "blogosfeeroksen" puolella! "Lättähattuaikojeni" touhuiluista olette oikeutettuja niin ikään kuulemaan, ja katsoa seurailemme, millaisen "konfabuloitsimisen" sormeni lähiaikoina taikovat koko kansan katajaisemme riemuksi ja ihmetykseksi!