yhteiskunnassa kuohahtelee.
Olen seuraillut etäältä miten kansa lakkoilee ja osoittelee mieltään. En ole poliitikko, joten en kommentoi tässä sinänsä yhteiskunnallista käymistilaa.
Sen sijaan "pummatessani" eräältä mielenosoituksen laitamilla heiluneelta "metalliposkelta" tuikeat "kaarnasauhut" panin merkille miten roolit olivat vuosikymmenten saatossa kääntyneet. Vuoden 1969 Kukkavallankumouksessahan se olin minä, joka jakeli "marisätkiä" Kauppatorilla.
Aika erikoista, mutta näin se on: kontribuoin maailmanrauhan hyväksi Havis Amandan luona toukokuun kolmantena kuusikymmentäyhdeksän. Tässä vallankumouksessa sain ahkeroida yksin; "Merimiestriomme" kaksi muuta jäsentä pysyttelivät varjoisassa Töölössä talonsa kellarissa eikä Vekustakaan ollut torille lähtijäksi.
 |
| Tältä paikalta alkoi Kukkavallankumous toukokuun kolmantena 1969. |
Vapun jälkeinen kevätpäivä oli lämmin ja olin siksi riisunut popliinitakkini suihkulähteen reunalle, huitoa heiluttelin ihmisiä luokseni ihan "paitahihasillani". Siihen kivetykselle taisi muuten takkini myös jäädä kun "miliisi" raahasi minut kotvasen kuluttua "Maijaan". Tuolloin ei vapaussotureilla ollut juuri ihmisoikeuksia.
Olin uljaan kansannousuni loppuun mennessä ehtinyt jakaa "rauhantuuttia" ohikulkijoille arviolta kolmenkymmenen gramman edestä. Lappajärven akkojen punomassa tuohikorissa oli vielä jäljellä varmaan parisenkymmentä "G:tä" luonnonyrttiä.
"Rauhan aatteeni" maksoi minulle lopulta toistasataa markkaa sekä kolme yötä tutkintavankeudessa. Vuosia myöhemmin minut pysäytti Tampereen Satakunnankadulla muuan vanhempi herrasmies, joka tunnisti vielä kokeneen vapaustaistelijan. Mies kertoi Kukkavallankumouksen pelastaneen hänen päivänsä tuolloin. Tämän kohtaamisen täytyi tapahtua 70-luvun lopussa, veikkaisin melkeinpä vuotta 1978.
Rauhoittaahan se "vanhaa sydäntä" näinä kovina aikoina kun tietää myös itse tehneensä jotakin yhteiskuntarauhan hyväksi.
Olikohan joku lukijoistani muuten Kukkavallankumouksen aikaan Kauppatorilla? Harmikseni arkistoistani en ole onnistunut löytämään ainuttakaan kuvaa tapahtumasta. Muistan kyllä joitakin uteliaita "räpsijöitä" olleen tuolloin paikalla. Varmasti löytyisi ainakin kaupunginarkistosta?
-E.K.
Jälkikirjoitus: näin "syssyn" jo saavuttua on aika katsoa kohti tulevaa pimeää kautta. Ostinkin valotavarainliikkeestä itselleni ns. kirkasvalolampun. Sen tahdissa "sorvin äärelle" herääminenkin sujuu helposti.
