perjantai 22. joulukuuta 2023

"Jo joutui aika auvoisa, joulun hengen pauloissa", eli Ekku-sedän joulutervehdys + mitä minulle kuuluu?

Rakas lukija, 

”arkihuoles’ sa kaikk’ jo heitä, mieles’ nuoren’ sa nousta suo!” 

Auringonkierrollisen verran on tottavie vettä enemmän tahi vähemmän kiinteässä muodossaan virrata ryöpynnyt siitä, kun Tölikan ja Päijänteen Ekku-setä - näin ”käräjäkivenkundien” kesken ”Esko vaan” - on kirjoittaa näpytellyt tänne ”blogosfeerokseen”, enkä voi kuin pahoitella heille, jotka ovat odottaneet uutta postinkantamaa kuin ”kuuta kullan nousevaa”. Puolustuspuheenvuorona allekirjoittanut tarjoaa tekosyyntapaisena tokaisuna, että olen sentään ollut tuolla ”tuuppasen puolella” eri ahkera kommentaattori osuen iän tuoman ja miksei vähän viemänkin havaintokykyni puitteissa enemmän tahi vähemmän ”naakelinnokkaan”, oli aihe sitten ”päivänpolttama” taikka hieman yleisemmän tason ”diippeilykela”. 

Nyt joka tapauksessa saamme jälleen laskeutua pyllähtää pyhän joukahaisen koittojuhlan säihkeeseen lumivallien suojaamassa ”peetlehemiläisessä” mökintapaisessamme ”hartaassa mieskoplassa”. Vekku se jo tuossa touhottelee vakavannoutuneena ikiperinteikkään joulunautansa lisukkeita valmistellen, vaikka ”nutipää reppana” itse pääsee hornaiseen loppusijoituspaikkaansa vasta huomisehtoona koko pitkän vuoden lihallistamiskuurinsa perästä. 

Mitäs minulle sitten kuuluu? 

Vuosi se on jolkotella hoippuroinut letkeän ”leveäraiteisesti”, kun sitä tässä iässä päivät mennä möhöttelevät isolta osin entisiä pohdiskellen ja uutukaisia videoita kommentoiden, lempituuppareiltani, tottakai. Kovasti olemme saaneet Hannun kanssa hutikoida, kun on hänen jälkikasvunsa täällä ”tuvanpenkin poikien” parissa ollut yleensä viikon kaksi kertasoittoa, kunnes taas äit’muorillensa ovat lähteneet ”sivistyksen siiville”.

Hommaa on Anttilan maineikkaalla tilallakin riittänyt, ja minä kelmeä ketku olen saanut eläkemiehen ylväästä statuksestani huolimatta purjehtia erinäisten askareitten aallokossa, jos kohta ”seinähullu” Eno on lähinnä Hannun valittelevista pyynnöistä keventänyt joiltakin osin taakkaa minun iän syömiltä ”riskiharteiltani”. Tölikassa olen käynyt ”kämpillä” muutamana päivänä, postitkin kun jo aikaa sitten olen tänne sydänmaille kääntänyt. Vaan se minun mainingeistani ja meiningeistäni!

Alkavalle vuotukaiselle olen mennyt lupailemaan taas karvan mitan verran useampia muisteloita, niitä kun on moni jo kysellä ihmetellyt, ja etenkin ”lättäriaikojeni” sattumuksia ovat ”hyväkäiset” jos eivät suorastaan vaatineet niin ainakin nyt udelleet. ”Tölikan marlonbrandon” edesottamuksia on siis luvassa, kunhan saattelemme ensin tämän vuoden arvoiseensa päätökseen.

Joulumaltaiden jo ponnekkaasti kuohuillessa kousissamme sainkin elävän muistikuvan vuoden kuusikymmentäyhdeksän keskioluen vapautumisesta, jolloin kierrellä kouhkasimme pitkin kantakaupungin elintarvikeliikkeitä kottikärryjä työnnellen, eikä siinä taidettu jäädä Aleksis Stenvallin olvireen ratkiriemukkaasta röhinästä ainakaan pahasti ”kakkoseksi”.

Myös seikkailujani rapakkoisen takaisena ”vastarannankiiskenä” olen luvannut raotella, kun tuo muuan sukulaismies on New Yorkiin hurahtaneena tahtonut niistä tarkemmin kuulla, ja onpa tuo ”lökäpöksy” kerran ellei toisenkin muistuttanut näiden tarinoiden kuulumisesta koko Suomen kansalle katajaiselle. 

Monenmoista ”jutuntynkää” on siis ensikaudella luvassa, joten pysykäähän ystävät rakkaat ja tuttavat tuikeat mukana matkassa, sillä Ekku-sedän tarinakirstusta ja kokemuskolpakosta riittää kyllä ”konfabuloitsimisia” enemmän kuin aika taikka olosuhteet sijaa tarjoaisivat!

Näiden haikean huokailevaisten ja miksei muikean myhäileväistenkin aatosten ajamana tahdon toivottaa juuri Sinulle, uskollinen seuraajani, mitä kauneinta, muistorikkainta, silavanmaistuvinta ja tuoretunnelmaisinta jouluaikaa ”kuusen kulkusen kalkattaessa”!

”Olkoon suosio suur’, olkohon suosios’ suur’.”

-E.K.

Jälkikirjoitus: minäpoika se jo aikaa sitten osoitin avoimen kirjeeni mediapersoonalle ja muutenkin varsin persoonalliselle oman elämänsä meediolle Tuomas Enbuskelle. Tuolloin ihastelin hänen ”vilosoovin” ominaisuuksiaan, vaan näin Tuomaan päivän ”jälkihöyryissä” haluaisin hänelle kommentoida hieman taannoisessa Iivanan lähetyksessä hänen avaamiaan ”uskonsaloja”. Jos minusta syntisestä joskus aika jättää, toivoisinkin varsin vakavissani, ettei sielunkohtaloni olisi sentään ”Tuomaan teologian” varassa, ja ehkäpä avoin kirjeenikin saa alkuvuodesta kauan odotetun ”kakkososansa”, kukaties.
"Hyvä Tuomas joulun tuopi."

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Ihana valo

Rakas lukija,

jos on allekirjoittaneen "menttaalihygienia" iän ja muidenkin tekijäin puolesta siinä vaiheessa, että manttelia pitää  alkaa väh'vähää sovittaa perillisten harteille, voidaan silti huojennukseksi todeta, että "meikämannen" muistitoimintojen rapautuessa on henkitila avautunut tuotakin väljemmälti sille suurelle kirkkaudelle, joka on aina ollut ja jonka hohteessa sitä oman elämänkin taival kaikkine kompurointeineen kutistuu kovin lohdullisen vähäpätöiseen mittaan. Kirkasta on ollut ulkonakin, kun kaunis hangenkimalle se on kutsunut koplaamme niin ladulle kuin lumitöihinkin!

Vielä mitä: minä se olen ollut kiireineni kuin mikäkin "Touko tomera", kun olen saanut puuhailla varsinaisen päivänpaisteen elikkäs Hannu-pahaisen kaunissilmäisen Mirjamin hoitosetänä! Veijo se männäpyhänä nauraa räkätteli, kun katseli minun hosumistani vaippapuhteella, vaan niin vaan on "vaarintapainen" oppinut kuin oppinutkin uusia ja sorminäppäryyttäkin vaativia temppuja, jos kohta on tuolloin tällöin saanut oikein "nenästä pidellä"! Kukahan kurja se olisi kehdannut arvata, että näinkin mutkalle syrjäytynyt "poikaismies" saisi vielä kerran astua "hikiskammaristaan" keskelle perhe-elämän sykesirkusta?

Perheellisten pulmat ne näyttävät vaivaavan vielä kirkkauteensa taannoin astunutta Mestari Veskuakin, joka "kummun takaa" on joutunut ilmoittelemaan jälkeensä jääneille tahdostaan tämän tuosta. Näitä testamenttuumejahan on tiettävästi materialisaatioitunut nyttemmin peräti kolmen kappaletta, ja tässä tuoreimmassa on Mestari aivan oikein tahtonut määrätä isämahtavaa viheliäästi kitukasvuisemmaksi jääneen vesansa kohtaloista "karhuherraisen" lempeätassuisella otteellaan.

Ihan rehellisenä on myönnettävä, että minä se olen  "kaksospoikainsa" edesottamuksia puolikauhulla katsellessani joskus oikein puoliääneenkin pohtinut, josko näiden siitosmiehenä onkin aikanaan Veskun sijasta toiminut pikemminkin tämän tunnetuin roolihahmo, ja ymmärränkin paremmin kuin hyvin uusimman jälkisäädöksen hengen ja tavoitteen. Kuten me Veskun kanssa aikanamme Samulin ja Hannun kohdalla, on nyt Mestari Edelmanninkin kunnia-aika tullut ottaa leveäharteisien siipeinsä suojaan "hunningon" uhkaamat pojankollit. Ja mikäpäs sen luontevampi tapa tähän olisikaan kuin astuminen ihan valtakunnan lain et asetustenkin tunnustamaan isän rooliin? Suorahan sanoen olen itse varsin rauhoittunut tästä tiedosta, ja onnittelutkin olen parille laittanut oikein "kukkain kera"!


Mestari Edelmann ja ajaton kirkkaus

Ja vielä on valotettava ”sitä pakollista”, jonka vuoksi Teistä kirotun moni tätäkin blogendaariusta lueskelee, nimittäin Vekku-enon edesottamuksia. Tuo ”pässinpää” se jatkaa talonpojan elkeineen tuttujen latujensa "tamppaamista" ja milloin mitäkin askaretta kelvoton kelju meille keksii aikaimme kiusalliseksi kuluksi. Enosta tulee paljonkin "turpaturinaa" lähiaikoina, vaan sitä ennen ajattelin ja koin ihan miesvelvoitteekseni kertoa Teille hieman ajastani "enkelten kaupungissa". Vihjeeksi "tällä naarmua" todettakoon, että ensi postauksessa mennään raitiotietä, mutta hyvin leveäraiteisesti ja "laitoja myöten"!

Säihkeistä kevättalven auvoa ja sydäntoiveikasta pyhän pääsiäisen odotusta kaikille lukijoilleni!

-E.K.

Jälkikirjoitus: ministerismies Lintilälle minä lähettäisin ”klaaraaviksi” terveisiksi nuoruutein "veljesmiehen" Ahti Karjalaisen sanat: "oli sitten mallasta tahi olvia, maltilla otetaan"!