"Kuka viilsi haavan taivaaseen?", eli muistokirjoitus Mestari Sorsalle

Rakas lukija,

on taas uusi yö.

Lähes loppumattoman pitkän "mediahiljaisuuteni" rikkoo surunvalittelu Mestari Sorsan poismenon johdosta.

Rikku oli mainio "tyyppi". Oma muisteloni Sorsan kanssa ajoittuu melko tarkalleen vuoteen 1985. Tai 1986, en ole enää tässä iässä täysin varma.

Vaikken nyt ihan nuori ollutkaan, olin sentään jollain tapaa edelleen "miehuuteni tunnossa", ja juuri tuollainen reipaskatseinen nuorukainen oli Rikkukin siihen aikaan. Olimme molemmat aloittelemassa työuriamme: Rikku oli jo musiikkimaailmassa kovassa "nosteessa", itse puolestani juuri aloittanut nykyisessä - ja takuuvarmasti myös viimeisessä - työpaikassani.

Mestari Sorsa.

Mestari Sorsa on harvoja ihmisiä, joilla oli aidosti se lauluista tuttu lämmin sydän. Pelasimme Veijon kanssa noihin aikoihin usein "biljaardia" ja tuota "pahetta" harrastelimme myös entisen Liekki-hotellin tiloissa.  Silloin "uppouuden" Radio Cityn muutossa pääsin tutustumaan ilmeisesti Elmu-kuvioissa hääränneeseen Rikkuun.

Hotellin kuuluisassa saunassa istua juteltiin "kekkulat" paljaina - tunnelmaa piristi niin mallasjuoma kuin bongikin - ja voin vannoa, että viihdyin löylyissä tämän nuoremman "kollin" seurassa. Taukotilasta haettiin kitaraa ja soitella laulettiin.

En ole varma, koska Rikkun kanssa tapasimme muuttokeikan jälkeen uudestaan, mutta oletan sen olleen jo 90-luvun alkupuolta. On mahdollista, että tämä on tapahtunut "sovinnaisemmin" tanssilavakeikalla. Sama pilke silmissä oli kuitenkin Mestarilla edelleen, karibian rytmit eivät olleet sielusta kadonneet.

Hiljaisuuteni blogin saralla on pitkälti seurausta Mestarin kohtalosta; järkytyttyäni rennon "tupakkamiehen" maineessa olleen Rikkun kohtalosta jätin itsekin kokonaan bongin ja "savunhengittelyn".

Vaihdettuani "kurpan" polton ns. tymiteehen ja THC-pitoiseen vartaloöljyyn kadotin joksikin aikaa tilan ja paikan tajuni, enkä väitä "toipuneeni" vieläkään sen enempää järkytyksestä kuin sen lääkinnästäkään.

Veijo se minua on käyttänyt täältä Aurorasta hieman kävelyillä Töölönlahdella. Yhdessä ollaan miehissä muisteltu Mestaria ja kuunneltu autostereoista tämän koskettavaa tuotantoa.

"Ekku-setänne" etenee nyt päivä kerrallaan.

Pitemmittä puheitta, passaa sitä.. tai äläpä hetkeen passaakaan!

Sydänlämpöinen pahoitteluni Mestarin perheelle ja yhtä lämpöiset kesäntoivotukset kaikille uskollisille lukijoilleni.

-E.K.

Jälkikirjoitus: nyt kun yksi virallisista "uusista Mestareista" on siunattu haudan lepoon, on tarpeen löytää hänelle manttelinperijä. Sopivia ehdokkaita on vain yksi, joka olisi toki muutenkin "päivänselvä": Anssi Kela.

Joulukuulumisia + Ekku ja Vekku kokkaa, osa I

Rakas lukija,

on jälleen joulun jälkilöylyjen aika.

Vietin taas pyhistä hartaimman "Tuusulan poikien" luona Enon tilalla. Viime vuotiseen verrattuna "iloisia siloisia poikia" oli nyt "pivossa" kolmenkappaletta: Vekku-eno, Hannu ja Samuli, viimeksimainittu siis Hannun pieni poika.

Muuten menot olivat perinteikkäät joulunautoineen, -saunoineen, -oluineen ja -vesipiippusineen; nyt viimeksi mainittua tosin ei harrastettu tuvan puolella, ymmärrettävästä syystä.

Olimme sopineet viimevuotisen välikohtauksen takia, ettei lahjoja tänä "joukkana" hommattaisi - tässä sopimuksessa pysyttiin "äijien" osalta, mutta Samulille olimme ostaneet toki kaikki jotakin. Itse hankin "sijais-vaarina" pikkumiehelle luonnonkumisen helistimen.

Tästä pääsemmekin aasinsillalla toiseen lupaukseen, joka tähän asti on valitettavasti jäänyt lunastamatta.

Uhosin tuossa taannoin julkaisevani teidän iloksenne Vekku-enon kanssa isänpäivänä kokkaamani "sapuskan" reseptin. Se on nyt sitten vihdoin "nuutinpäivän pippaloita" varten käytettävissänne tämän päivityksen lopussa. Koska reseptin kehittäjä linkittyy myös omaan elämäntarinaani, on se tässä pohjustukseksi mainittava.

Reseptin laati aikanaan eräänlainen isien isä, Keminmaan "suurisukka" Eemeli Väyrynen.

Eemeliin, jota kutsuimme tämän etunimellä "Jussi", ja poikaansa Paavoon törmäsimme "Merimiestrion" kanssa reissuillamme pariinkin otteeseen. Itse asiassa Kemin maalaiskunnassa lomailin jo lapsuusvuosinani 50-luvulla. Jussi oli isäni kavereita ja olimme ainakin parina suvena tuolla "kesäilemässä", kuten isälläni oli tapana sanoa.

Muistan Paavon kurittomana, näsäviisastelevana pojannulikkana, joka oli pahanteossa kaiken aikaa. Pave minua vuotta nuorempana saikin tuntea "isovelimäiset otteeni" kun häntä vähän koulin. Hieno mies on Paavostakin tullut ja melkein presidentti.

Sen sijaan perunannostajaisissa 1964 olimme jo "aikamiehiä". Vaikken blogissani kommentoikaan puoluepolitiikkaa enkä siitä mitään väitä tietäväni, voin sentään todeta, että "Jussin tilalla" on vallinnut aina varsin päihdemyönteinen ilmapiiri.

Perunannostossa. Ratissa Jussi Väyrynen; oikealle Tassun Jorma, Ylermi, allekirjoittanut ja Veijo.

Haimme "poikien" kanssa Jussin käskystä tälle Tornionjokilaaksosta "spiidiä"; piripäissään Eemeli sitten hosui ja hääräili tilallaan ja uhosi rakentavansa "sellaisen hilavitkuttimen, jolla peruuna nousee niin perkeleesti!" Porevainoissaan äijä piileskellä säntäili halkopinojen takana henkensä edestä ja varotteli kaikkialta lähestyvistä "vainulaisista".

Pari vuotta myöhemmin Keminmaalla käryteltiin jo huomattavasti "hitaammalla liekillä". Isä ja poika istuivat "kannabissauhuissa" porstuan portailla ja nauraa räkättivät kun Paavo vitsaili "aikovansa politiikkaan".

Mainioita "ukkoloita" nuo Väyryset.

-E.K.

Jälkikirjoitus: on saanut Hannun poika Samuli muuten nimensä Mestari Edelmannilta! Kenties "Uudet Mestarit" nähdään areenalla ihan piakkoinkin? Sitä ennen toivottelen kaikille lukijoilleni oikein tunnelmallista jouluaikaa!

Eemeli Väyrysen lohikeitto (lähde Internetistä)

4 hengelle
450 g lohta
1200 g perunaa
5 dl ruokakermaa (7 %)
3 dl vettä
suurikokoinen sipuli
ruukullinen tilliä
2 kalaliemikuutiota
kokonaisia maustepippureita
suolaa

Perunat kuoritaan, lohkotaan ja pannaan kylmään veteen. Perunakattilaa pidetään kuumalla liedellä kunnes se kiehahtaa. Tämän jälkeen kattila vetäistään sivuun. Sama toistetaan niin usein, että perunat ovat lähes kypsiä. Tarkoituksena on, että perunat kypsyvät hitaasti, ja että vesi haihtuu mahdollisimman tarkkaan.

Lisätään ruokakerma, hienonnettu sipuli, tilli, kalaliemimurska ja pippurit. Seosta keitetään kunnes perunat ovat kypsyneet. Lopuksi lisätään kuutioitu lohi ja kiehautetaan keittoa sen verran, että lohi kypsyy. On varottava, etteivät perunat ja lohi kypsy liikaa.

Lopuksi suolaa maun mukaan. Tavallisesti kalaliemestä saatu suola riittää.