Koskisesta + joulupuuhia

Rakas lukija,

jo niin joulu joutui.

Pyhistä hartaimmat ovat kuluneet lokoisasti perinteikkyyttä huokuvalla Anttilan tilalla, jossa olemme "kollikoplamme" kanssa viettäneet oikeita "kissanpäiviä". Hannu se saapui poikansa kanssa Tuusulaan "morsmaikkunsa" hovista vasta joulupäivänä, mutta tänä vuonna "karvanaamojen kuusijuhla" jatkuukin täällä maalla aina nuutinpäivänkin yli!

Jouluaaton tunnelmat olivat kovin "tutunoloiset": uhkean "möhövä" sarvipää oli saanut ammahtaa "viimejoikunsa" pian saapumiseni jälkeen, ja niin vain tänäkin "tähtihetkenä" saimme todistaa kuinka Vekku-eno kiskoi jalusellaan "hornasta" tuon pystypaistuneen ja suolaiset kielillemme nostattavan joulunaudan. Nuijasodan aikaisessa saunassamme laskeutui sihinen lempeä löyly, joskin porisi lautehilla sitä verrattomasti tujakkaampi "vesikiuaskin". Ja eipä Totisen nimissä käy kieltäminen, etteikö myös "ristuksen ohraista" olisi "kahmalokopalla" virratettu sisimpiimme.

Eno oli tänä "talvikkaisena" tavallista rauhallisemmalla päällä. Suurimman osan seesteisistä iltapäivistä "pöhän pökkäämä" ukkeli on keinunut tuossa "kiikkustoolissa" ja hoilannut taukoamatta taannoin julkaistua Sepi Koskisen kuplettia. Hannulla meinasi todentosissaan mennä Enoon hermo tämän "iskelmäfinlandian" vuoksi, enkä näin kotimaisen viihdemusiikin "grand old manina" itsekään ollut liiemmin innoissani kuunnellessani psykoottista "yhden miehen syksynsävelmää" jo neljättäkymmenettä kertaa. Sepin muistan muuten "junnupoikana" kun tämä vaikutti vielä Valkiakoskella.

Tarkkaan ottaenhan asia on niin, että Koskinen on köyhän miehen Jamppa Tuominen, joka oli köyhän miehen Danny. Aivan samalla tavalla kuin Arttu Wiskari on köyhän miehen Junnu Vainio, joka oli köyhän miehen Topi Kärki. Näin se suomalainen iskelmätaivas piirtyy kuin sukupuu ja "kautta avaruuksien" vievät kaikki tiet Mestareihin.

Vaan yksipäs asia "herranpäivässä" sai suorastaan mieleni "kismittämään": tohinassa ja touhussa jäi osaltani pahasti väliin Herra Kuviksen jouluradio! Käykääs tekin "mattimöyhyiset" kuuntelemassa "setti" täältä:  

Ja samaan "henkeenvetoon" saan tuoda suuren ilon Teille kaikille voidessani nöyrästi ilmoittaa, että Kuvis eli niin sanottu "Petri Ranta Hyvinkäältä" aikoo kuin aikookin pitää maanmainiolla Evoluutiomies-kanavallaan jo huomenna "uutukaisaaton" radiohupailun! Luvassa on taattuun tapaan leppeän meditatiivisia melodioita, joiden siivittäminä myös me syrjäytyneet ja masentuneet saamme arvoisemme juhlan. Vaikkei allekirjoittaneelle olekaan myönnetty kunniaa järjestää "Peten" mittavaa savikiekkokokoelmaa, voinen silti melkoisella varmuudella vannoa, ettei huomisiltana tarvitse "jatsata" Sepi Koskisen vollotusten tahtiin.

 Älä "munaa" uudenvuodenaattoasi vaan suuntaa antennisi kohden Palopuroa

Toivottelen kaikille lukijoilleni riemullista ja harrasta jouluaikaa ja mitä toivorikkainta uutta vuotta!

 "Kuusen kirkkahan luona heille siintää Onnelan kaukomaat"  

-E.K.

Jälkikirjoitus: näinä "viimeisinä päivinä" sitä väkisinkin tulee pohtineeksi, kuka Niilon vaativaan rooliin istutetaan koittavana vuonna. Millaisiakohan juonenkäänteitä on "Lempäälän ruunepärillä" pivossaan päittemme menoksi?

"Tuo ilta mieleen jää", eli kysymyksiä ja vastauksia, osa I

Rakas lukija,

on totuuden aika.

"Palautelootaan" on tipahdellut erilaista utelua siihen malliin, että lienee vähintäänkin paikallaan istahtaa hetkeksi "datanurkkauksen lämpöön" vastailemaan. Aivan alkuun kiitän jokaista lukijaa, joka on uskaltanut lähestyä "meikäronttia", tällaisen muuten kovin monologisen viestimen käyttöön "intteraktio" kun on aina tervetullut lisä.

Olen perannut nämä kysymykset esiin sävyltään useimmiten kohteliaista kirjeistä, joten niiden "töksähtävä" tyyli on yhtä paljon minun kuin kirjoittajansa käsialaa. Tätä sarjaa tehdään useassa lyhyessä erillisessä osassa sitä mukaa kun uusia tiedusteluja saapuu. Pitemmittä puheitta: asiaan.

Kysymys: Kuvalautalaisen live-streameissa olet aina ollut selvästi humalassa, oletko alkoholisti?

Vastaus: En omasta mielestäni. Olen toki aina ollut "uppokolpakon ystävä" eikä "teräväisiltäkään" ole varmasti koskaan onnistunut sujahtaa kurkunkaukaloni ohitse, vaan verrattuna niihin "kännikaloihin", joiden kanssa olen vuos'kymmenet notkunut täällä Tölikässä ja etenkin "reissuillamme" maakunnissa, olen sentään käytännössä "raimoraitis".

Totuus on tietenkin se, että taannoisten sydänoperaatioideni jälkeen arvon herra kardiologi suositteli vahvasti pitäytymistä "kannabinoideissa" ja jättämään alkoholia sisältävät tuotteet varsinaisten "puliukkojen" nautittavaksi. Tässä on pysyttykin, mitä nyt silloin tällöin olen saattanut "sydänlääkkeeksi" hörpätä Kiiskessä "ölppösen-muutaman" ja juhlahetkeen jonkun naukun "nallia".

Kysymys: oletko syntyperäinen töölöläinen?

Vastaus: En ole. Tulin maailmaan Lappajärvellä, jonne karjalainen äitini oli evakkotyttönä paennut "vihuliaista". Isäni kuului radankorjauskomppaniaan ja jatkoi "soan jälkeen" Rautatiehallituksessa aina kuolemaansa saakka. Hänen savottansa ja "vaaran vuosien" aikaisen asuntopulan vuoksi asuimme pitkään koko "lössi" junavaunussa. Vänrikki Stoolin kadulta saimme kämpän vasta syyskuussa 1947.

Ensimmäiset muistikuvani ovat siten vahvasti "tien päältä", jonne sittemmin "aikapoikana" kukka ja seikkailumieli jälleen tämän tuosta kutsuivat. Karavaanimme kaupungistuttua olen kuitenkin perimmiltäni juurtunut tänne "Tölikkään" siinä määrin syvästi, etten täältä varmaan enää poistu muuta kuin "valtion mersulla" - ja silläkin vain tuonne Hietaniemen hautakummulle.

Kysymys: sinua pidetään sosiaalisen median hahmona ja olet paljon ollut youtube:ssa kommentoimassa. Aiotko itse aloittaa videoiden tekemisen?

Vastaus: Olen tällaisena iäkkäämpänä "hikikammarilaisena" ollut tämän tuosta aktiivinen youtube-videoita kommentoiden ja myös "fanieni" keskuudessa varmasti tuttu Herra Kuviksen striimeistä. Toistaiseksi olen "yplöydännyt" yhden ainukaisen videon - ja sekin on editio erään toisen käyttäjän filmistä.

Mitään periaatteellista estettä ei taida olla sille, ettenkö joskus "paukuissa" saattaisi videokammeraan tarttuakin; ujona poikana ehkä ainakin aluksi pysytellen "kenkälaatikon" ihmispelkoisemmalla puolen. Tämä on teema, jota pyörittelen tuolloin tällöin päänupissani, toistaiseksi osaan luvata Teille vasta varovaista "ehkää".

Asiaa sivuavasti voin kertoa haaveestani saada "tuubaseen" muuan 60-luvun lopulla kuvattu "kaitafilkka", kukantuoksuiselta retkeltämme Haukiputaalta. Sen pääosassa on "kaiffarini" vanha Ylermi, vaan pääseepä allekirjoittanut ja Veijokin loistamaan "höröpäisinä" rasviksina. Pätkän lopussa heiluu talonpoikaisan uhmakkaana vieläpä sen kuvaaja, heinähattuinen Vekku-eno.

Ja samainen Enopa "älyvapaana sonnina" istuu tämän haaveen toteutumisen esteenä, eli vaikka olemme Veijon kanssa vuosia anelleet saada julkaista pätkä, ei Hannulle ole suotu lupaa toimittaa meille kelaa. Aina en oikein jaksaisi ymmärtää pojan lojaaliutta "nulkkimaista" kasvatti-isäänsä kohtaan.

Kysymys: mikä on kantasi laillistamiskysymykseen?

Vastaus: Tätä teemaa olen sivunnut muutama vuosi sitten kirjoituksessani koskien Hassu Kankaanniemeä, jonka poliittisen uran "draamankaarena" on toiminut puolueloikkiensakin yli tavoite saattaa "pöhö" sekatavarakauppain hyllylle.

Minut tunnetaan toki vannoutuneena "vesisnorkkelin" imuttajana vaan monelle lukijalle saattaa tulla yllätyksenä, että vastustan jyrkästi kannabistuotteiden laillistamista. Miksi näin? No, jos mietitään sitä kuinka suurta roolia "kukkero" on näytellyt erinäisissä muistokkaissa hetkissäni, pyyhkiytyisi niistä aika-annos kultausta jos kyseinen vihannes olisikin äkkiyllättäen "samalla viivalla" juolavehnän ja romáin-salaatin kanssa.

"Föffä" on portti salattuun eikä sitä tule siksi alentaa kulutustavaraksi.

Mestari Kaunisto se onnistuu aina vaan tiivistämään "vanhan rasviksen" tunnelmat

Kysymys: mitä mieltä ystäväsi ovat kirjoituksistasi? Puhut heistä nimeltä eivätkä kaikki kuvaukset ole kovin mairittelevia.

Vastaus: Tätä dilemmaa ei ainakaan Veijon kanssa ole, sillä hän on alusta asti kannustanut minua kertomaan "suuni puhtaaksi", onpas mies ajatellut muisteloitteni polttomerkkaavan myös edesmenneen veljensä tarinan "bittitähtitaivaalle". Hannu on "välikädessä", sillä vaikka "jantteri" periaatteessa suhtautuukin projektiini myötämielin, on hänestä välistä kiusaannuttavaa lukea ottoisäänsä koskevia päivityksiä.

"Löylynlyömä" Vekku-eno onkin sitten asia erikseen. Enpäs äkkiseltäni keksikään "toista toheloa", joka olisi yhtä paljon vaikeuttanut kirjoitusteni tekemistä, mitä tulee vanhojen valokuvien vainoharhaiseen panttaamiseen.

Eno on sillä vertaa "ylypiä" isäntä, että pääosin esittää kuin ei koko muisteloitteni kirjoittamisesta tietäisikään. Silti yhteisissä "maasavotoissamme" tuntuu ukkorähjä olevan harvinaisen perillä siitä, että "kylät" tuntevat hänen "törttöilynsä". Luulen, että Eno on vain hyvillään saamastaan huomiosta, kovasti tuntuu olleen tunnustuksen tarpeessa tämä "seinähullu" niin pitkälle kuin minun muistini "meetrimitta" taittaa.

-E.K.

Jälkikirjoitus: "männäkekrinä" tuli perinteitä kunnioittaen Veijon kanssa vietyä "kääritty kukka" Ylermin haudalle. Kuten jok'ikisenä kertana aiemminkin, oli myös nyt pyhäinmiesten päivän aamuna "tuohus" jälleen hävinnyt savuna ilmaan.

"On vain aika harhaa, vielä tavataan", eli Mestarit taas areenalle, osa II

Rakas lukija,

armotonta menoa.

Näillä mieleenpainuneilla sanoilla aloitan tämänkertaisen "juttuhetkeni". Maanmainio kansanviihdyttäjä Seppo Kumpulainen täytti näet äskettäin puolivuosisataa. Minulle huomattavasti vanhemmalle "ukkopahaselle" tulee miehen leppeistä rallatuksista aina muistoihin yhdeksänkymmentäluvun alku, jolloin olin vielä koko tavalla "sieluni tunnossa". Talonmiehen luudanvarteen en ole koskaan taipunut, mutta nuoruudesssani tuli Santalan Einon "isännänavainta" käänneltyä siihen malliin, ettei "keltsujen meininki" jäänyt minunkaan osaltani täydeksi mysteeriksi.

Myös kotimaisen musiikin saralla olen päässyt vaikuttamaan, pääosin toki toinen toistaan uskomattomampien sattumien kautta, kuten ahkerammat lukijani tietävät. Veijon kanssa sitä aikanaan tuli melkoista "rillumareitä" pyöritettyä ympär' Suomenmaan eriasteisissa "möyhykkäisissä", vaan olenpas näin "ikäpierunakin" yrittänyt vielä keikkua kevyen musiikin "aallonharjalla". Tässä "harppua" imiessä sitä näkee jos jonkinlaista "visiuunia" ja yhden näistä ajattelin loihtia teille näkyviin nyt.

Tämä aasinsilta saakoon kuljettaa meidät verraten yllättävään havaintoon, jonka tuossa Herra Kuvista kuunnellessani tein. "Palautelootan" mukaan osalle lukijoistani näyttää nimittäin aiheuttaneen mielipahaa hahmottelemani joukko säveltaitajia sadunhohtoisten Mestarien maineenperijöiksi.

                                 

              Alkuperäiset Mestarit hortoilivat Rööperissä..

Uudemmille ”Ekku-sedän tuttaville” tehtäköön tiettäväksi, että listan alkuperäiset nimet olivat: Riki Sorsa, Samuli Edelmann, Tommi Läntinen, Mikko Kuustonen, Pasi Kaunisto. Rikkun poistuttua "lauteilta" olen aivan oikein sovittanut hänen "purkkareihinsa" laulelmavirtuoosi Anssi Kelaa.

Kokoonpano ei perusteluja kaipaa, sillä se on - toisin kuin yksikään jäsenistään - "itsestään selvä". Sen sijaan muutama sananen Anssi Kelan valinnasta.

Anssin "topeliaanisen" letkeä tarinointi ja ilmiömäinen kyky "puhaltaa hiileen" istuu saumattomasti Rikkun elämäntyön jatkeeksi. Sitä paitsi miehiä yhdistää määritelmällisesti sama toteemieläin: tiedetäänhän Mestari Kelan mentorin ja henkioppaan olleen itse Kalevi Sorsa. "Ministerisnestori" Sorsan kanssa olen itsekin saanut kunnian kalauttaa "veljenkolpakkoa", tymintuoksuisella seitkytluvulla, tottakai.

Jos oli aikanaan Sorsa tarpeen Suomen tasavallan tahtipuikon heiluttajana, tarvitsevat myös Uudet Mestarit eittämättä manageria, joka onnistuisi liittämään nämä kaikenkansan "raspikurkut" yhdeksi sulosointuiseksi ”kuplettiharmoniksi”. Herrojen elämäntavat tuntien tässä tehtävässä ei tule pärjäämään kukaan sellainen, jolle muusikonpolun "märkäpuoli" ei ole tullut erittäin tutuksi.

Vaikken minäkään liene varsinainen ”arvoparkkila”, sentään reissuillamme olen aika monesta ”mieronrännistä” saanut olla potkimassa Santalan ”humppuveikkoja” takaisin elävienkirjoihin. Kuumeisen pohdintani jälkeen päättelinkin, että vaihtoehtoja Mestarien ”nokkamieheksi” löytyy vain yksi: allekirjoittanut itse. 

Tiedän toki, että siellä osa lukijoistani tuhahtelee nyt miten Komulaisen pojalta on sitten viimeisetkin "harmaat" nurmettuneet "mörönpolton" seurauksena, vaan näin se on. En keksi tehtävään ketään toista yhtä pätevää. Ylermi kyllä sopisi, mutta kasvaa jo "heinää"; Veijolla on vaimo; Enolla taas "käki kuutamolla". Hannua nyt ei voi ajatellakaan: jo kertaalleen Mestari Edelmannin "puliremmistä" nostettuna panokset olisivat liian kovat. 

                            

       ..jonka "kuutamoyössä" haahuilee myös Mestari Läntinen

Siispä jäljelle jään minä. Uusien Mestarien tiet ovat paikka paikoin osuneetkin omieni kanssa yksiin, joten yhteys on myös tältä osin vähintäänkin luonteva.

Mitäs arvelette, vieläkö Tölikän "lapatossusta" olisi valtakunnan ykkösviihteen keulahahmoksi? Voisinpas aloittaa neuvottelutunnustelut jo heti lauantaiehtoona, ties vaikka Tuusulan ”metusaleminaikainen” sauna näyttelisi taas roolia viihdetaivaan ”kirkkaimpien” yhdistäjänä.

-E.K.

Jälkikirjoitus: Niiloa häiriköivälle "setämiehelle" tiedoksi: jo kaikkien ”setien setä” - Uije-setä - opetti, ettei pienempiään saa kiusata. Toivottavasti sinäkin saat sen "kovaan kalloosi".

"Me oltaisiin niin kuin silloin", eli naisista, osa III

Rakas lukija,

olen velkaa kaikille.

Tällä "punssilainalla", jonka muuan pohjoishelsinkiläinen "fantasiakirjailija" aikanaan huudahti falsetillaan, aloitan luvatun päivitykseni. Olen häpeällisesti lykännyt tätä jo vuosia, joten nyt on "velansuorituksen hetki", kuten Uije-sedällä oli tapana todeta maksuhaluttomille liikekumppaneilleen "heppaheikon" Gössen osoittaessa "reikäfemmallaan".

On varmasti lukijakunnalleni tullut verraten selväksi, että täällä tölikkäläisessä "hikikammarissa" kirjoittava "papparainen" ei ole noin niin kuin suoraan sanoen mikään "ladies man". Tämä "taivahan tosi" lienee koristeltu "kirjokanteen" jo aikain alussa, mutta yhtä merkittävä on havainto, että tätä sinänsä kohtalokasta pääsääntöä tukee muutama iloisa historiallinen poikkeus. Niistä järjestyksessä kolmannesta kertoilen teille tässä postauksessa.

Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä olin Savossa viettänyt "lemmensuvea" muuan Florentinan uumoissa. Näiden "rellakointien" alati viilenevässä jälkilämmössä minun tuli värjötellä aina vuoteen 1981 ennen kuin seuraavaksi pääsin "pimatsuikkelin" makuun.

Olin parin vuosikymmenen "känkän savuisen" joutenolon perästä todellakin "mennyt töihin" talvella 1980. Uutukaisen työporukkani "alfat" eivät laskeneet minua iltarientoihinsa vaikka työtäni muuten arvostivatkin, joten "ehtooveikkoina" jatkoivat tälläkin vuos'kymmenellä Santalan iloiset veljekset Ylermi ja Veijo.

Olimme "peukaloineet" tiemme eräänä elokuisena perjantai-iltana perinteikkyyttä huokuvaan Porvooseen, jossa astelimme "tuhannen kaasussa" riemukkaasti elämöiden Jokikatua myöten. Ylermi kiskoi "jointtia" posket lommolla eikä Veijokaan varsinaisesti laskenut "kosandeeruspulloa" huuliltaan. Allekirjoittanut oli tullut "reissulle" suoraan töistä ja vetänyt jo maantien pientareella kevyet "pajarit", mutta muuten olin vielä kokolailla "pelikunnossa".

Tämä tila tulikin tarpeeseen, sillä Gabriel Hagertin kujalla törmäsimme kolmeen "lyyliin", joista keskimmäinen, punatukkainen Marjatta, iski silmänsä tähän "rasvikseen" välittömästi. Vaikka jaloissani selvää tutinaa tunsinkin, jämäköityi pussihousujeni miehus siinä määrin, että menin kuin meninkin "juttusille".

Marjatta kertoi käyvänsä Rauhankadulla ompelukoulussa, jossa hän avusti "mästarinnaa" myös vapaa-aikanaan piikaflikkana. Sinnepäs suuntasimmekin oitis Santalan veljesten jäädessä "elvistelemään" Marjatan ystäville ammattitasoisella päihteidenkäytöllään. Kumpikaan miehistä ei sinä iltana kuitenkaan päässyt varsinaisesti "levyntekoon", ellei lukuun oteta "husseinin" junttaamista piippuseen.

Minä sain sen sijaan ihastella miten vanha Singeri kuljetti "tallaa" ja voinpas yksityiskohtiin menemättä kertoa käyneeni melko "juurtajaksaisen" koulutuksen "sametinpehmeän ajon" salattuun maailmaan.

Kun olimme kolunneet puotipuolen tasot, siirryimme jatkamaan vieläpä yönvarjoisalle pihamaalle. Marjatan tyllihame repeytyi kuhilasta vasten, eikä ompelija sillä hetkellä ehtinyt huolestua tikkisaumojensa heikosta viimeistelystä.

Jossakin vaiheessa nautintosessioidemme lomassa olimme alkaneet hörppiä Karjala-pöytäviiniä, jota Marjatta oli varastanut isältään. "Mehuissamme" sammahdimme lopulta ruusupensaan tuoksuun.

Voitte kuvitella herätykseni aamuaurinkoon kun "housut kintuissa" kömmin "kekkuloineni" pensaikosta esille. Marjatasta ei näkynyt jälkeäkään, enkä unenomaista kohtaamista olisi uskonutkaan todeksi ellei sitten viikon-puolentoista perästä olisi alkanut "sähikäinen kutista".

Tässä jo ikäloppuna "vetkuna" kun istuksii yksiössään masentuneena, sitä tämmöiset vanhat tarinat lämmittävät sydänalaa. Jos en Marjattaa niin jälkiseurausten takia kovasti ole kaivannut, yöpöytääni somistavaa Pauliinaa sitäkin enemmän. Kuinkahan monta tykkäystä tarvitsisin tälle päivitykselle, että rohkenisin soittaa tuolle Vekku-enon kuvankauniille serkulle?

-E.K.

Jälkikirjoitus: Hannu se tuossa rimpautteli, oli jälkikasvunsa kanssa tulossa keskustaan. Ehkäpä sitä saisin muuta ajattelun aihetta jos pyytäisin heidät kämpilleni "lörölle"?

                                         Mestari Kaunisto tuntojeni tulkkina.

Se on Ekku tässä terve

Rakas lukija,

se on Ekku tässä terve.

Aivan alkuun lähetetään iso kiitos Herra Kuvikselle Hyvinkäälle maanmainiosta juhannusradiosta! Itsekin olin vahvasti linjoilla, joskin on "supisuomalaisen" rehellisyyden nimissä myönnettävä, että allekirjoittaneella tuli vähän "hörppyä" otettua eikä nyt aivan täysin kannabiksettomastakaan keskikesän vietosta voida kohdallani puhua. Näin tiivistäen: olin "kännissä kuin käki".

Käykää ihmeessä katsomassa "Peten" taltio illasta täältä:

Mitäs sitten muuten? No, minäpä kerron. Tapasin 1940-luvulla "koltiaisen", jonka kanssa muodostui elinikäinen ystävyys, ollakin, ettei se ole missään määrin katsottavissa "perusmuotoiseksi". Tuo oman elämänsä "jamppatuominen" on tietysti Vekku-eno, joka lienee tässä vaiheessa jo satunnaisillekin lukijoilleni "varsin tuttu".

Enon kanssa olemme pitkin viikkoa ahkeroineet Tuusulassa, jossa "Tölikän ulkokasvattaja" pitää tiluksiaan. Hannu tuli auttamaan meitä keskiviikoksi ja torstaiksi ja näinpäs saimmekin "satoa talteen".

Se, mistä on pitänyt puhua jo pidempään, liittyy kuin liittyykin Tuusulaan, näin tiedoksi heille, jotka tässä vaiheessa blogitekstin lukua ovat turhautuneita "sananjuoksuni" kierrellessä ja kaarrellessa. Olen lupausteni mukaisesti valottamassa teille lähiaikoina "arempaa aluettani", luonnollisesti vahvasti kuvainnollisen kielen ja ilmaisun keinoin.

On aika kirjoittaa "Naisista, osa 3".

Pienenä "teaserina" tiputetaan tässä vaiheessa seuraava tuokiokuvauksen aavistelma: "..Marjatan tyllihame repeytyi kuhilasta vasten, eikä ompelija sillä hetkellä ehtinyt huolestua tikkisaumojensa heikosta viimeistelystä..".

Hauskaa pyhää Teille, rakkaat lukijani!

Ensi viikolla kannattaa todellakin olla "haukkana" varmistamassa aitioasema odotetun postauksen seuraajana!

-E.K.

Jälkikirjoitus: masennusta ei ole nyt ehtinyt iskeä "takaraivoon" tuon taivaallisen vertaa, sen määrin on "heinähommissa" kiirettä pidellyt. Lauantain kunniaksi ajattelin palkita itseni ottamalla "pirssin" jälleen Tuusulaan, jossa Eno uhosi kuumentavansa saunan "helvetinmoisiin lukuihin". Pysykää kanavalla.

"Heilu keinuni korkealle", eli mainos Kuvalautalaisen juhannusradiosta

Rakkaat lukijat,

minä, Esko Komero, tuon teille ilosanoman, vaikka näitä "yläkerran tarinoita" onkin tapana kertoilla pikemminkin auringonkierron toisessa laitapäässä.

Suuresti arvostamani vlogisti ja elämänohjaaja Herra Kuvis eli ns. Petri Ranta ("Kuvalautalainen", "Evoluutiomies") pitää kanavallaan 19.6. kello 19 "aukko-aukko" alkaen juhannusradion! Eli kaikki "kynnelle kykenevät": muistakaa viimeistään kello 18.45 pultata jussissalkonne jömäkkään erektioon, että joudatte asemoitumaan "vastaanottimienne" äärelle kellonlyömänä.

Nuoruudessa tuli luukutettua analogisista jos jonkinmoista "lauantaintoivottua" ja saattoipas Yleisradion ystäviä ilahduttaa ehtoolla puhelinlankoja laulattava, toisinaan tukevassakin "juntassa" turiseva Ekku-setä.

Allekirjoittanut on siksi jo raivannut "hikikammarinsa" näyttöpäätepöydälle sopivan avaruuden, jotta leppeän-hypnoottinen puhe ja tällaista "vanhaa pierua" kuusikymmentä vuotta nuoremmille sävelletyt kupletit pääsevät resonoimaan kuin Uije-sedän mandoliinisoinnut Temppelikadulla muinoin. Pöydän kupeessa odottelee houkuttelevana kukkurasarvellinen "tuffaa", joten voinenpas taata melkoisella varmuudella kokonaisvaltaisesti eläytyväni "illan sanoman" äärelle.

Ja onhan tässä toki meikäläiselläkin "oma hieho hienossa": live-lähetys kun on kyseessä, tarjonnee Kuviksen kanava mahdollisuuden myös teille, rakkaat "fanikullat", viettää letkeä rupatteluhetki "Tölikän lupsakan" seurassa. Graaffien mukaanhan jaamme kohtakohdin "Petrin" kanssa saman "kuulijakunnan", joten synergiaedut ovat reciprocus vahvasti tulilla.

Summa summarum: jos olet laillani "syrjäytynyt seniili" tai sitten nuoruudenuhoinen "jonne" - tai ihan vaikka vain meditatiivisten aihelmien ystävä - suuntaa 19. kesäkuuta kello seitsemän illalla Herra Kuviksen maanmainiolle Evoluutiomies-kanavalle!

Riemullista suvenjuhlaa kaikille lukijoilleni!

Peace out!

-E.K.

Jälkikirjoitus: ensi postauksessa sukellamme toivotusti ja luvatusti naisten viehkeään maailmaan, pysykää housuissanne!

"Reiskahan elää vielä", eli mitähän kuuluu Aake-sedälle?

Rakas lukija,

otsikostakin sen jo huomaa, että Komulaisen pojalla on ollut käynnissä perinteiset "yhden miehen bileet". 

Käynnissä on konekin ja kuin öljyttynä kulkeekin, vaikka vanha sydän on valtiomiehellä "häikännyt" postaustaukoni aikana. Olen joutunut tästä syystä ravaamaan Meilahdessa erinäisissä operaatioissa ja lääkärin kohteliaasta kehotuksesta vähentämään alkoholinkäyttöäni. Sitä vastoin "lääkeyrtin" käytölle ei ole lähipiirissä loppua.

Se minun voinnistani. Edellä mainitut "yhden miehen bileeni" koostuivat tällä kertaa vanhojen Pulttibois-sketsien katselusta lasisen "martikaiseni" levätessä tukevasti sylissäni. Erityisestihän Pulttiboisin tuotannossa minua viehättää "Rampe ja Naukkis" -osio, joka muistuttaa minua ajoistani kiertelevänä muusikkona Veijon kanssa. Pyrkimyksenämme oli tietenkin saada "juomarahoja" auttamaan alati akuuttiin rahapulaan. Sikäli kun Veijo ja minä olimme rahattomia lähes aina, tästä kehkeytyi perinne monen suven ajaksi... Minä soitin "hanuria" ja Veijolla oli mukanaan isältään perimänsä Landola. Tällä kokoonpanolla improvisoimme kuplettihenkistä laulumusiikkia sittemmin edesmenneen (ja jo tuolloin "heikossa hapessa" olleen) Feliks Esaias Pakarisen muistoa kunnioittaen. "Esson Baarin" nurkassa pidetyt esitykset pääsivät suosioon "kantapaikan örmyjen" keskuudessa, ja tipeillä hankimme puskakaupalla "palavaa".

Te, hyvät lukijat, varmaan mietitte siellä, että mihin tämä pitkällinen alustus oikein johtaa. Noh, Komulaisen Eskolla on pahana tapana jaaritella aikansa, kunnes hän pääsee asian "syvään ytimeen". Mieleeni nimittäin tästä televisiokatselmuksestani juolahti eräs toinen "tosielämän Naukkis", vanha ystäväni Aake-setä. Pulttiboisissahan "Naukkista" eli Sakari Naukkarista esittää muuan Aake Kalliala. Tämä Aake-setä ei tietääkseni ole herra Kallialalle mitään sukua, mutta hengensukulaisuutta Pulttiboisin hahmoihin löytyy...

Aake-sedän tapasin paiskimasta hommia eräässä "varastoduunissa", joiden mahdollisuuksia vielä nuoruuden naiiviudessani pohdin. Aake oli lupsakka, erittäin "urbaani nuori" (jopa allekirjoittaneeseen verrattuna). Hänen "kuuskytlukulainen" pitkä "hippifledansa" oli kammattu ja sidottu taakse peittämään orastavaa keskikaljua. Nykypäivän nuoriso tunnistaisi tällaisesta kuvauksesta Juhani "Mehu" Leskisen, ja ilkenenkin lisätä, että kampausten yhdennäköisyys oli huomattava.

Vaikka tämä laiskanpulskea veijari esittäytyi maanläheisellä nimellään Aake, käsittääkseni hänen sukunsa oli laajalti svekomaanista perua. Alkuperäinen ruotsinkielinen syntymänimi oli jäänyt taakse, kun Aake oli liittynyt muiden "anarkomarkojen" joukkoon. Tässä palkkatyössäänkin Aake-setä oli todellisuudessa vain isänsä toiveesta, sillä muuten Aake olisi menettänyt "kuukausirahansa". Tähän tapaan Aake suhtautuikin "leipähommiinsa", sillä hän saattoi saapua "laageriin" aamulla tukevassa krapulassa. Näihin vaivoihinsa Aake-setä nautti georgialaista kivennäisvettä Borjomia, joka haisi "kukkaan" tottuneeseen nenääni sietämättömältä. "Maistuu ulosteelta, mutta lievittää kipujani", Aake kuittasi kritiikkini ja otti huikkaa "litteästään" kuin neutralisoidakseen Borjomin vaikutuksen.

Borjomiin oli Aake tutustunut matkoillaan "Etelä-Helsinkiin", jossa hänen ystävänsä asui. Aake-setä oli monella tapaa Suomen ensimmäisiä globalisteja. Hän haaveili tekevänsä "reppureissaamisestaan" ammatin dokumentoimalla matkojaan. Reissuillaan Aake imi itseensä myös laajalti erilaisia kulttuurillisia ja uskonnollisia vaikutteita, joita hän esitteli turistikrääsään sonnustautuneena "henkiytyneenä" maailmanmiehenä kollegoilleen. Kokeneena matkaajana en ole kovin innostunut tästä Aaken inspiroimasta "reppureissaamisen" tavasta ja sen motiiveista. Aaken tavoitteena oli jonain päivänä muuttaa "Thailandiaan" juomaan kookoksen kuoressa tarjottuja "drinksuja" ja nauttimaan paikallisesta hintatasosta.

Vieläköhän vajoaa Aake-setä mietelmiinsä?

Thaimaahan Aake ei pyrkinyt monen muun suomalaisen "seksuaalituristin" tavoin "lihallisten ilojen" perässä, sillä hän oli vannoutunut "selibatisti". Aake ei suostunut katsomaan naista päinkään. Tämän tarinan kertoja ei ole "komeroitumisestaan" johtuen ollut koskaan mikään "ladies man", mutta Aake-setä oli tässäkin asiassa omaa luokkaansa. Minä satuin joskus ollessamme Aaken kanssa "kulman kapakassa" parilla "ölppösellä" huomauttamaan, kuinka sievät "kellukkeet" kassaneidillä oli. Aake tuhahti viriiliydelleni, eikä suostunut tiedostamaan tämän kaunokaisen linjoja. Naisista emme siis puhuneetkaan, vaan Aake päsmäröi mieluummin henkisen puolen "tiedostavuudellaan" ja runouden tuntemuksellaan.

Aake-setä oli "beat-kirjallisuuden" ystävä, mikä heijastui hänen elämäntapoihinsa. Tämä rento kulkija oli nähdäkseni eräänlainen "filosofian easy rider". Aake saattoi lainata metaforakokoelmastaan jotakin hieman minun korviini pinnallisen oloista "elämänviisautta" ja todeta sen jälkeen vaipuneensa "diippeihin keloihin". Vaikka minullakin on yrtin käytössäni kerran jos useammankin "lamppu sammunut", Aakella tämä oli vaarallisen yleistä. Hänet saattoi tavata päivittäin tuijottamassa kasveja intensiivisellä katseella, suun hokiessa mantramaisesti "siis ihan oikeesti täs menee täysin diippeihin keloihin".

-E.K.

Jälkikirjoitus: uutta Naisista-postausta luvassa jo aivan pian, pysykää kanavalla!