tiistai 28. joulukuuta 2021

"Kun kansa nukkuu kaiken maan", eli joulukuulumisia + mainos Pete-radiosta

Rakas lukija,

"ja aamutähti loistaa, tuo viestin taivaisen".

Näillä Mestari Kaunistonkin lauluvirtuoosimaisuudellaan kaunistamilla sanoilla tahdon lyhyesti toivottaa hyviä jouluhetkiä! Täällä Päijänteellä on hangen kimallusta ollut juhlistamassa "perinteisin menoin" harras "mieskopla", joskin Veijon rouva on pitänyt meille "elämöitsijöille" kaulimellista "jöötä".

Hannu-pahanen se tuossa soitteli äit'muorilleen, ja olipas vaan "vanhalle gubbelle" mieleen kuulla, miten on tästäkin "nullikasta" kasvanut käytöstavoiltaan oikea "herraismies"! Hannun emää en ole saanut koskaan kunniaa tavatakaan, vaikka miehestä on tullut minulle monessa mielessä "kuin oma poika". Heillähän oli taipaleellaan liki viidentoista vuoden tauko, mutta pitkään ovat jo muodostaneet rikkonaisista lähtökohdistakin huolimatta "perheentapaisen".

Muisteloitani olenkin täällä pyhän tunnelmissa läpikäynyt selailemalla Anttilan suvun valokuva-albumeita, jotka tosin edustavat "härkäinosin" painokopioita; alkuperäisethän Vekku-eno huonomaineiseen tapaansa pitää mustasukkaisena "säpessä". Eräässä näistä kuvista keimaili kovin viehkein elkein kultaisella seitsemänkymmentäluvulla itse kuvankaunis Pauliina, jota itsekin sain "luojanlykkynä" lykkiä Luojan vuonna yhdeksäntoistasataaseitsemänkymmentäkaksi. Hän se minulle olisi paras "morsmaikku" ollut jos en "peijakas soikoon" olisi mennyt syrjäytymään.

Vielä mitä: tuon teille "peetlehemiläiset" ilouutiset, sillä Herra Kuvis eli "kaiffareiden kesken" Petri Ranta Hyvinkäältä pitää jälleen kerran perinteeksi muodostuneen uutukaisaaton radiohupailunsa maanmainiolla Evoluutiomies-kanavallaan kello kahdenkymmenen korvilla, kuulokkeet korvilla! Näin myös me "hikiskammarin pojat" saamme armorikkaan ja tunnelmaltaan takuun varmuudella leppeän "vilosoovisen" ellei peräti mystisen aloituksen tätä vuotta huomattavasti paremmalle!


    Herra Kuvis ei paljon kainostele, vaan jyräyttää aattoiltana käyntiin "täyslastillisen".

Täytä Sinäkin siis sarvellinen "mirhaa", korkkaa gallonallinen "jykevää" ja antaudu hypnoottisen virran vietäväksi! Näiden joulusalaisuudellisten pohdintojen saattelemana toivottelen kaikille lukijoilleni mitä kuusellisimpia ja "lökillisimpiä" vuoden viimehetkiä!

-E.K.

Jälkikirjoitus: Niiloa katsellessa ei voi kuin voivotella, miten Lempäälän isäntämies laittoi "jukopliut" joulunsa jo pakettiin, vaikka se meillä kaikilla muilla jatkuu mitä riemukkaimmin meiningein. Koskahan saamme jälleen kuulla, kuinka pyöräilijän suurin vihollinen on se "kesäinen lumikuuro"?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti