"Nyt köyhän niin kuin rikkaan luo suloinen joulus tuo", eli joulu Tuusulassa

Rakas lukija,

on joulun jälkilöylyjen aika.

Vietin pyhistä hartaimman perinteiseen tapaan Tuusulassa Vekku-enon ja Hannun seurassa. Yritin jälleen kosiskella ystävääni Veijoa mukaan, mutta hän vietti mieluummin klassisen perhejoulun. Ymmärrän kyllä.

Olin vielä aatonaattona töissä, josta matkasin joulubonusteni siivittämänä suoraan taksilla Tuusulaan. Tästä "filmitähtimäisestä" saapumisestani intoutui Eno vitsailemaan halki joulun pyhien, jopa kyllästymiseen saakka.

Hannu ja Vekku olivat laittaneet tuvan miesvoimin oikein kodikkaaksi ja jouluisaksi. Nurkassa komeili varmasti Tuusulan uljain kuusi, jonka koristelimmekin heti tervetuliaiskahvien jälkeen. Hannu oli hakenut kaupasta asianmukaisia virvokkeita, joita nautittiin hyvissä ajoin ennen saunaa, sen aikana ja jälkeen. Mikäpä jouluoluen voittaisi?

Anttilan suvun vuosisatoja vanha saunarakennus henkii kaikkien menneiden joulujen tunnelmaa.

Jopa Vekun tavallistakin rauhattomampi olemus seesteytyi pehmeän löylyn laskeutuessa hartaan mieskolmikkomme ylle. Tuusulanjärven ohuen ohut jääpeite kutsui avannolle, mutta sellaista ei ollut Eno lupauksistaan huolimatta kairannut. Pettymystäni tasoitti kuitenkin aaton joulupäivällinen, jota vesi kielellä odotin.

Eno oli kaksi päivää paistanut valtaisassa kiviuunissaan perinteistä joulunautaa. Kyseinen nauta oli kesän laiduntanut ja syönyt ylimääräisen annoksen rehua joka päivä ainoastaan päästäkseen kokonaisena paistumaan joulun kunniaksi. Tämä Vekun bravuurina tunnettu jouluherkku onnistui tänä vuonna aiempaakin paremmin.

Palanpainikkeeksi saimme tuhdit laatikot, rosollit ja Hannun ja minun savustamat kalat. Vekku ei ole kalaa kymmeniin vuosiin syönyt, sillä vedenelävät saavat hänet muistamaan Mallasveden äärellä kokemaansa nöyryytystä muuan metsän erakon taholta.

Eno ihailemassa rakasta
Tuusulanjärveään.
Vain joulusauna ja kotiseuturakkaus
rauhoittavat tätä Veijon mielestä
häiriintynyttä persoonaa.
Pahoittelen painokopiosta
otetun kännykkäkuvan laatua.

Aattoiltana Eno intoutui tavoistaan poiketen "tonttuilemaan" ja saapui tupaan valtava säkki täynnä lahjapaketteja, kaikki osoitettuna minulle ja Hannulle. Paketeista paljastui kuitenkin pelkkiä vessapaperirullia käärö toisensa jälkeen. Onneksi joulumieli antoi Enon piruilut anteeksi, ja luovutin hyvillä mielin ostamani jouluisen vesipiippusen uudelle omistajalleen. Hannulle hankin uuden nahkatakin, joka näytti istuvan varsin mukavasti. Hannu puolestaan oli leiponut meille kumpaisellekin tuhdit suklaakakut, joita herkuttelimme joulukahvin ja riemukkaasti porisevan bongin äärellä.

Joulupäivä ja tapaninpäivä sujuivat rentoutuessa ja vanhoja muistellessa. En palaa nyt sen kummemmin muisteloihimme, sillä sain joululomallani monia hyviä "postausideoita", joista saatte kuulla myöhemmin.

Palasin kotiin hieman haikeana, mutta silti tietoisena siitä, että vietämme tänään yhdessä uuttavuotta "Tuusulan poikien" seurassa. Jouluna maistui varsin mieto olut, mutta tietäähän sen tyhmempikin, että tämän juhlan kunniaksi maistellaan vähän tiukempaa tärpättiä.

Iloista ja onnellista uutta vuotta teillekin, rakkaat lukijani. Palataan aiheeseen jälleen tammikuussa!

-E.K.

Jälkikirjoitus: sunnuntaina muuten alkaa uusi tv-ohjelma, jota aion varmasti seurata. Muistakaa tekin katsoa "Loirinuotiolla", oman ikäpolveni tulkitsijan tarina.