Kellon vuosi

Rakas lukija,

on kellon vuosi.

Myöhästyin männä viikolla töistä. En "perinteisen syyni" takia, vaan tiukuni jätätti. Onneksi korjaaja löytyi niinkin läheltä kuin Karjalohjalta. Sieltä luokseni saapui vierailulle eittämättä maan mainioin kelloseppä "Sibelius". En osaa varmaksi sanoa "Siben" syntymänimeä, mutta hän risti itsensä säveltäjätaiturin mukaan kokiessaan rakentavansa omaa versiotaan "könninkellosta" samalla pieteetillä kuin Janne puuhaili musiikkinsa parissa.

Sibelius on monella tapaa erikoinen persoona. Sain häneen yhteyden sähkeen lähettämällä. Kirjallista vastausta ei kuulunut, mutta tälläkin hetkellä Sibbe kiertää keittiössäni kehää ja polttaa tupakkaa ketjussa miettien kuumeisesti, mikä ajannäyttäjääni vaivaa. Hänen toinen kätensä käy kaaressa huulilla, toisen pysyessä tukevasti housuntaskussa Siben kävellessä matemaattisen tarkassa 70 asteen etukyyryssä, jalkaterät voimakkaasti sisäänpäin kääntyneinä. 

Kellon vuosi.

Kelloseppäystäväni on erityisen herkkä väitetyistä hiuksistaan. Hän on oman näkemykseni mukaan ollut kalju jo alle parikymppisenä, mutta uskottelee tupeensa olevan äitipuolensa tyttären leikkaamaa aitoa hiusta. En viitsi huomauttaa Sibelle hänen hiustenlähdöstään, mutta saatan ajoittain piikitellä kellonikkaria tämän epäsiististä "pukinparrasta", joka hädin tuskin peittää muodotonta leukaa.

Siitä huolimatta, että Sibbe on ammatissaan universumin parhaita, hän tekee työtä "nälkäpalkalla". Tälläkin kertaa työn korvaukseksi sovittiin kolme grammaa "tiivistettyä kelloöljyä" ja aski halvinta "belmonttia". Muut mestarismiehet ovat käytännössä miljonäärejä jossain Sveitsin hujakoilla, mutta Sibelius huuteskelee Karjalohjan perukoilta olevansa "täysin peeaa".

Sibelius on harvoja jäljellä olevia "aitoja pitäjänkäsityöläisiä", mutta naisonni on kiertänyt miehen kaukaa. Minä en ota kovin tosissani hänen väitteitään luonaan asuvasta "spesiaalista muijasta", jonka kuvaus tuntuu vaihtuvan vuosittain.

-E.K.

Jälkikirjoitus: minulta kysyttiin naisrintamastani, jonka totean herra Niilon sanoin olevan "hyvin hiljainen". Sen sijaan en ymmärrä, miksi Niilo kuvittelee itsepintaisesti kesän päättyvän kesäkuun lopussa. Ajantuntija Sibeliuksen sanoin: "stimmailen paljon, mutten runsaasti!"