Maalaisia muisteloita + vastaus kysymykseen

Rakas lukija,

sain eräältä seuraajaltani varsin mieluisan kysymyksen, joka kuuluu seuraavasti: kuinka niin "sekapäinen" mies kuin Vekku-eno on onnistunut pitämään maatilansa elinvoimaisena kaikki nämä vuosikymmenet?

Eno tilallaan päsmäröimässä.

Vastaushan on ilmiselvä: ei Eno tilasta huolta pidäkään.

Tilasta on käytännössä jo 80-luvun puolivälistä lähtien vastannut tuolloin vielä murrosikäinen Vekku-enon sukulaispoika Hannu Anttila. En tosin tiedä mitä kautta hän Enolle sukua on, sillä Vekullahan ei sisaruksia tunnetusti ole. Ainoa minun tietämäni sukulainen on hänen suloinen serkkunsa Pauliina. Vekku tosin puhuu elämästään niin vähän, että suku saattaisi olla laajakin.

Hannu on yhä tilan oikea isäntä, vaikka hänen elämänsä onkin ollut hieman myrskyisää. Vekku asuttaa lähinnä yksiötään täällä Tölikässä, mutta käy silloin tällöin rehvastelemassa Hannulle "talonpoikaisin elkein".

Hannu ahkeroi Enon haukansilmän alla.
Hän on ollut jo nuoresta pitäen tilan todellinen isäntä.
Kuvat painokopioita, tottakai.

Allekirjoittanut on toki autellut vuosien saatossa Hannua tilanpidossa, ja myös vanha Ylermi uurasti aikanaan Enon tiluksilla. Veijoa ei sen sijaan juuri Tuusulassa ole nähty, sillä hän ei kestä Vekku-enon "sietämätöntä luonnetta".

Lapsena Hannu oli tykästynyt erityisesti Ylermiin, joka koki olevansa pojalle eräänlainen "kummisetä". Ylermi pitikin aina kuolemaansa asti huolen siitä, ettei Vekku-eno simputtanut nuorta "renkiään" liialti.

-E.K.

Jälkikirjoitus: Hannu se minulle edellisen postauksen "painokopionkin" lähetti. Voisinkin palata jossakin kirjoituksessani tämän Enon erikoisen sukulaispojan tempauksiin...