"Paljon, paljon hetki maksaa?"

Rakas lukija,

vastaus otsikon kysymykseen ainakin keväällä 1965 oli 16 markkaa ja 20 Coca-Cola -pullonkorkkia.

Enon ensikuvia uudella "kasettipokkarilla".
Myymälä, jota kutsuimme Johanssonin putiikiksi, mutta
jonka oikeata nimeä en saa millään päähäni.

Kaksikymmentä pulloa kolajuomaa joutui Vekku-eno kittaamaan saadakseen haaveidensa kameran: Agfa Iso-Rapid IF:n eli "kaiffareiden" kesken "kasettipokkarin". Unelma se oli, sen voin taata. Nimittäin Eno ei muuten vain alkoholittomia virvokkeita nauttinut tuolloin sen enempää kuin nytkään. Hänen tunnuslauseensa ei juuri keskitietä noudattajalleen taannut: "vettä tai viinaa, kunhan on kirkasta!"

Onneksi Enolle sentään "puru" on maistunut, ehkä liikaakin. Ovatpa kannabistuotteet toimineet "muusana" monissa niissäkin kuvissa, joita tässä muistia verestääkseni olen arkistoistani selaillut. Vekku-enon taidonnäytteitä on luvassa myös tulevissa "postauksissa".

Enon tuoreimpia kuvia.
Kertokaas "Kiasma-nuoret", mikäli tästä jotain
taidearvoa irtoaa...

Kuvat olivat rehellisesti sanottuna ainut syy vierailla Vekku-enon luona, ja nyt kun niidenkin taso on ollut väkevässä laskusuhdanteessa, en voi sanoa käyväni usein "Maestron" "pajalla". Useinhan sanotaan, että taiteilijoilla hulluuden ja nerouden välinen raja on kovin häilyvä. Enon kohdalla on kuitenkin selvää, että raja on ylitetty.

 -E.K.

Jälkikirjoitus: lupailin jo aiemmin tarinaa Vihreästä liitosta, mutta eräs elintärkeä valokuva on hukassa. Käyn "vinttikomeron" vielä kertaalleen läpi, jospa se sieltä löytyisi.