vietin koko 1970-luvun "pilvessä".
 |
| "Neuvostoliiton" johtaja Leonid Breshnev vuonna 1973. Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun aloitin pajautuksen - sattumaako? (Huomaa yhdennäköisyys allekirjoittaneen kanssa...) |
Kyseessä ei ollut kuitenkaan uutuudenviehätys. Kuten olen saattanut aiemmin mainita, olin 70-luvulle tultaessa ehtinyt pajauttaa jo useamman vuoden. Tarkalleen ottaen seitsemän vuotta. Määrät eivät toki silloinkaan olleet "kohtuukäytön" rajoissa. Mutta vuosikymmen muutti kaiken.
Pidän seitkytlukua eräänlaisena kulta-aikanani. Päiväni kuluivat lähinnä Santalan veljesten kellarissa (Caloniuksenkadulla) aikakauden suuria kysymyksiä pohtiessa meditatiivisen lääkeyrtin "höyryissä". Santalan veljekset, Ylermi (lepää rauhassa) ja Veijo, edustivat oman aikansa boheemeja, ja yhdessä muodostimme eräänlaisen "merimiestrion". Varsinkin veljeksistä vanhempi, Ylermi, oli tuohon aikaan voimainsa tunnossa.
Ilmarinkadulla sijaitsi tuolloin vanhan ajan sekatavarakauppa (Johanssonin putiikki?), jonka vakioasiakkaita olimme. Harvoin tosin kävimme "ostostemme" kanssa kassakonetta kilauttamassa. Putiikkiin pääsimme takaoven kautta Santalan isännän yleisavaimella. Hänhän oli aikanaan isännöitsijänä monissa Tölikän taloyhtiöissä, ja eläköidyttyään oli jättänyt veljeksille avaimen siinä toivossa, että jompi kumpi pojista siirtyisi hulttiotouhuistaan niin sanotulle "kaidammalle tielle". Toisin kuitenkin kävi, ja avainta käytettiin niin kutsuttujen "mänäreiden" (joita silloin tosin nimitimme "melleiksi") hankkimiseen tilanteessa, jossa taloutemme ei tarjonnut meille perinteisen "maksavan asiakkaan" roolia. Ja niitä tilanteitahan riitti.
Menin ensimmäistä kertaa töihin helmikuussa 1980. Tästä voitte päätellä, että koko edellinen vuosikymmen meni hulppeasti yleisavainta käännellessä. Santalan pojista ainoastaan Veijo päätyi viralliseen työelämään Ylermin keskittyessä pikemminkin "elämäntyöhönsä". Vaikka en tätä halua muistella, herätti kyseinen ristiriita veljesten välillä ajoittaista kärhämää.
Erästä tapausta Ylermi muisteli vielä kuolinvuoteellaankin röhönaurua päästellen. Pojat olivat viikkokausia taistelleet pienissä vainoharhoissaan siitä, kumpi oli varastanut toisen rahat. Todellisuudessa kummallakaan ei ollut mitään rahoja ollutkaan. Riidan saattelemana Ylermi otti isänsä vanhan Moskvitsin alleen ja karautti tuusulalaiselle maatilalle hakemaan ystävältään nitriittiä. Uljaana tavoitteenaan hänellä oli räjäyttää veljensä Veijo ilmaan sekoittamalla nitriittiä tämän "kannabissavukkeeseen".
Allekirjoittaneen huonoksi onneksi savuke päätyikin minun huulilleni, mutta minut pelasti jokaisen pajapään kirous: liekkiä ei löytynyt mistään. Etsiessäni niin sanottua "flekkiä" Ylermin sekavuustilat alkoivat laskea, ja hänen omantunnonäänensä kantautui paranoian ylitse. Mies paljasti suunnitelmansa, jolle Veijokin nauroi poikien lyödessä kauan odotettua veljenkättä.
Sellaista oli 70-luku.
-E.K.
Jälkikirjoitus: tämä murhayritys ei ollut suinkaan ainoa laatuaan, mutta siitä sitten lisää tuonnempana...
Minä muistan seitkytluvusta rumat parrat, taistolaiset ja The Ronettesin. Mutta voi kai 70-luvun noinkin tiivistää.
VastaaPoista70-luku se vasta aikaa oli! Tulimme velipojan kanssa Virkkalan sementtitehtaalle töihin, pohjoisen poikia kun oltiin. Virkkala ei ollut eikä ole Töölö, mutta rempseä oli meininkimme myös tuolla ja erityistä mainitsemista ansaitsee Arvi Rosenlew, paikallinen kylähullu ja juomaveikko vailla vertaa. Kerropa Esko joskus lisää 70-luvustasi!
VastaaPoistaEnsimmäiselle kommentoijalle: minä olen aina ollut amerikkalaisittain niin sanottua "clean cut"-tyyliä edustava, aina Uije-sedän ajoista lähtien. Vesikampaus ja sileät posket, tyyli ennen kaikkea, vuosikymmenestä toiseen. Ylermi jostain syystä haroi vastaan ja piti kuukauden ajan 70-luvulla muhkeaa "skeggeä", mutta veljensä ja minä saimme hänet palaamaan alkuperäiseen tyyliinsä pienellä "veljesmäisellä kuittailulla". The Ronettes on minulle hieman vieras orkesteri, minä olen aina pitänyt suomalaisesta iskelmämusiikista. Taistolaisuuteen minulla on hyvin vähän sanottavaa, 70-luvulla olin vielä tukevasti työelämän ulkopuolella, joten en raaskinut identifioitua työväenluokkaan. Barrikadeilla kävin lähinnä pummimassa "savut", jos satuin pukeutumaan punaiseen kravattiin!
VastaaPoistaToiselle kommentoijalle: hienoa kuulla vanhasta Arvista! Et ehkä usko tätä, mutta olemme paiskanneet veljenkättä Arvinkin kanssa. Jostain syystä pitkän elämäni aikana olen sattunut monissa myrskyissä ja "tuiskeissa" tapaamaan matkoillani hengenheimolaisia ympäri Suomen maata. Sementtitehtaan nurkalla olen myös sytyttänyt yrttikääryleen. Uudemmassa postauksessa kävinkin hieman läpi 90-lukua, joka oli myös meille rankka. Samassa konkurssissa taisi tämäkin ylevä tehdasrakennus sulkea ovensa. Nämä muistelot saavat minut hyvin nostalgiseksi, kiitos kommenteista!
-E.K. (Eki)