olen niin sanottu "yksinäinen mies".
Olen ehkä aiemmin jo puhunut vaikeudestani kohdata vastakkaista sukupuolta "kotirintamalla". Työssäni keskisuuressa mallitoimistossa tapaan päivittäin hyvinkin kauniita "lyylejä" ja joskus pääsen heitä jopa kotiovellenikin saattamaan. Kuitenkin kotona valloittava puoleni hiipuu luodessani silmäyksen "datanurkkaukseeni", jossa tietokoneeni näytön kylmä ja keinotekoinen valo sekä bongini iloinen porina saavat minut unohtamaan naisen läsnäolon. Kotona vajoan välinpitämättömän masennuksen pauloihin, mikä saa naiset poikkeuksetta lähtemään luotani.
On minullakin silti naishaaveeni. Ei tämä teidän vanhempi valtiomiehennekään suinkaan kokematon näissä "puuhissa" ole: pääsinpä kerran jos toisenkin aikanani ryskyttämään tuusulalaisen ladon takaseinää.
 |
| Elämäni rakkaus Pauliina kesällä 1972. Vekku-eno oli autuaan tietämätön... |
Viriiliyteni aikaa leimasi se seikka, että puuhamme sijoittuivat Tuusulaan eivätkä yksiööni Tölikässä. Kun riemulomani maalla loppui, päättyi samalla "yhteydenpitommekin", sillä Pauliinan vanhemmat kielsivät tätä jyrkästi tapaamasta enää kaltaistani "hulttiota".
Olen näin vanhemmiten alkanut kokea sydänalaani kiusaavaa kaipuuta poikuuteni vienyttä Pauliinaa kohtaan. Aion vielä rimpauttaa hänelle joku päivä ja pyytää "kahville" kanssani. Tästä aikeesta minua muistuttaa yöpöydälläni edelleen koreileva valokuva rakkaastani, jota katsellessa "vanhakin vetreytyy".
Kun on masentunut ja yksinäinen, lämmittää mieltä tällainen haave. Mitähän Pauliinalle lie kuuluu? Se selvinnee apatiani joskus väistyessä. Kenties saan rohkeuteni takaisin, kun voimaannuttava yrtti jälleen tunkeutuu aivooni. Mutta silloin ajatukseni saattavat olla jo muualla...
-E.K.
Jälkikirjoitus: Veijo tuossa soitteli männä päivänä ja pyyteli "oluselle". Saa nähdä lähdenkö mukaan... Veijon näkeminen voisi kyllä piristää.
Ota hyvä mies itteäsi niskasta kiinni ja mene vaikka baariin - kyllä sä naista tarviit jos viimeksi oot ollut niissä puuhissa 70-luvulla!!
VastaaPoista