Krapulaisia pohdintoja + "aamupajautukset"

Tommi Läntinen.

Rakas lukija,

kirjoitin tuon edellisen ja koko blogin ensimmäisen "postauksen" niin sanotuissa "snadeissa möyhyissä".

Heräsin tuossa iltapäivällä karmeassa krapulassa aamutakki ylläni. Tottakai soitin töihin, että herra Komeron "saikku" jatkuu ja kyhäsin tärinää rentouttavat "aamupaukut" kahvin kanssa.

Kyllähän siinä ajatus tekstistä karkaa, mutta onko parempaakaan ajankohtaa aloittaa blogia?

Vielä hieman vapisevin käsin aamuisia "väsätessäni" havahduin taustalla soivaan leppeään reggaetyyliseen musiikkiin. Sattui eilisen illan "yhden miehen bileistä" jäämään soittolista pyörimään päälle yön ylitse, ja listaa suunnitellessani olinkin ajoittanut karibian rytmit "aamupajautusten" lomaan. En syvenny vielä sen kummemmin illan tapahtumiin, mutta alati heikkenevän lähimuistini tarkastelun sijaan voisimme palata yhä terävöityvän kaukomuistini tallentamiin tapahtumiin.

Minä, Esko Komero, olin Tommi Läntisen keikkarumpali.

Aika erikoista, mutta näin se on. Olin "pajautellut" tuohon aikaan jo pari vuosikymmentä. Tommi nuorempana kundina vasta aloitteli musiikkiuraansa, se oli jotain 80-luvun taitetta.

Olimme edesmenneen Ylermi Santalan ja hänen veljensä Veijon kanssa Turussa ryyppyreissulla, liftaamalla humalispäissä kai oltiin sinnekin päädytty. Nuori Läntinen oli hänkin "viinamäen miehiä", ja paikallisen krouvin edessä sitten hänen kanssaan laitomme pullon kiertämään ja kävimme läpi elämäntarinoitamme. Selvisi, että Läntinen oli ensimmäisen (sittemmin jo unohdetun) bändinsä kanssa tekemässä kyseisessä tavernassa ensimmäistä keikkaansa, ja ramppikuume oli iskemässä.

Me pojat tiesimme toki, että kunnon ryyppy auttaa vaivaan kuin vaivaan. Tommi alkoi siinä jo uhkua tarmoa ja matkasi hieman horjuen kohti lavaa, mutta hänet pysäytti eräs epämiellyttävä huomio. Rumpali oli arvon solistia odotellessaan "sammunut" rumpujensa taa, eikä hänestä ollut soittajaksi sinä iltana.

Onneksi minä olin "kannabistuotteiden" lomassa tutustunut siihen aikaan varsin eksoottiseen reggaemusiikkiin ja tottakai tunsin letkeän kompin suoniani myöten. Päätin pelastaa uuden leppeän tuttavuuteni Tommin pulasta ja soitimme muutaman biisin eräänlaista Jukka Pojan musiikin esiastetta: minä vaikutuksenalaisena perkussioissa, joku turkulainen nisti bassossa, ja tottakai Tommi joikaamassa suomenkielistä "Legalize it!" -tyyppistä sanomaa ja soittamassa kitaraa.

Keikka kesti hetken ajan, kunnes yleisö alkoi valua pois paikalta. Keikkaliksaksi saimme bäkkärille muutaman oluen, joita kilisteltiin porukalla ja vannottiin ikuisen veljeyden nimeen.

Parin vuoden päästä tästä toki ystäväni Ylermi Santala päätti heittää lusikan nurkkaan, mutta tämä tarina ja reggaemusiikki muistuttavat minua hänestä aina. Veijo Santalan kanssa käymme yhä sillointällöin olusella ja katsomassa jalkapalloa "isolta screeniltä". Muistelemme hänen veljeään ja yhteisiä kukantuoksuisia retkiämme. Saattaa olla, että Veijollekin vielä "moukku" maistuu, tiedä häntä.

Lisää tarinoita luvassa. Pysykää mukana.

-E.K.